Hei, olen vielä elossa! Eihän tässä olekaan kulunut kuin ehkä kahdeksan kuukautta. Olen ehtinyt jo monta kertaa aloittaa uuden postauksen kirjoittamisen, mutta jostain syystä en ikinä saanut niitä valmiiksi. Syksyllä se taisi johtua vain laiskuudesta tai ehkä siitä, että kaikki tuntui olevan vielä niin uutta ja ihmeellistä. Sitten vuosi vaihtua ja tuli muita syitä, joiden takia en löytänyt inspistä kirjoittamiseen tai yksinkertaisesti saanut varattua sille aikaa. Enpäs kuitenkaan ikävystytä teitä sillä asialla.
En vieläkään oikein tiedä mistä kirjottaisin. Ehkä pikakelaan teille elämäni viimeiset kahdeksan kuukautta.
Syyskuussa näin Pariisin. Se oli aika tavallinen turistimatka, juuri sellainen, että kävellään kartta nenän edessä ja kamera kädessä nähtävyydeltä toiselle. Ei sellaisessa lomailussa siis mitään huonoa ole (paitsi kipeät jalat , kun kävelee aivan liikaa). Oli hieman outoa yhtäkkiä vain lähteä toisen au pairin kanssa viettämään pitkää viikonloppua Pariisiin, kun oltiin vasta hetki sitten tavattu, mutta se matka oli silti tosi mukava. Nähtiin kaikki ne Pariisin tunnetuimmat nähtävyydet ja sitä rataa.
Lokakuussa kävin isommalla porukalla Sveitsin Alpeilla. Siellä oli kaunista sekä upeata ja voisin viettää enemmänkin aikaa sellaisessa paikassa. Pelkät sanat tai kuvat ei edes riitä kuvaamaan niitä paikkoja. Lokakuussa myös mun vanhemmat tulivat käymään ja sain esitellä niille Sveitsiä. Sain myös hyvän syyn lähteä Annecyyn, jota voisi ehkä sanoa Ranskan Venetsiaksi.
Marraskuussa lähdin toisen suomalaisen au pairin kanssa Nizzaan ja sieltä sitten käytiin vielä bussilla Monacossa ja junalla Cannesissa. Nizza oli tosi kaunis kaupunki ja Monaco... hmmm Monaco näytti kalliilta ja siellä oli lämmin. Kävin muuten Monte Carlon kasinolla ja se oli oikeasti aika hienon näkönen paikka ja siinä pihassa oli ihan niinkun siedettävän näköisiä autoja.
Joulukuussa vietettiin 'firman pikkujouluja' perheen kanssa Chamonix'ssa, joka taas on kylä Ranskan Alppien juurella. Jouluksi lensinkin sitten Suomeen ja näin kaikkia ihania ihmisiä, ja vietin ihanat kymmenen päivää siellä. Sain myös tosi ihania ja upeita joululahjoja, mutta taisin olla varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni onnellisempi siitä, että sain itse antaa lahjoja muille (noh eihän sen ymmärtäminen ehkä vielä liian myöhäistä ollut).
Tammikuussa minun ihana Noora tuli käymään ja yritin esitellä sille paikkoja täällä. Taisin olla aika surkea turistiopas, koska en olisi ikinä halunnut nousta aamuisin sängystä ylös. Noh, sain esiteltyä torin sekä meidän kauniin lähikaupungin ja päästiin jopa käymään Ranskan Alpeilla. En sanonut tätä silloin vielä tarpeeksi joten: kiitos kiitos kiitos Noora, kun tulit käymään. Se oli tosi ihanaa :)
Helmikuu, maaliskuu ja huhtikuu ei tainneet olla erityisen tapahtumarikkaita. Helmikuussa lähdin päivän varoitusajalla Suomeen ja kävin yllättämässä muutamat ihmiset ilmestymällä niiden kotioville. Maaliskuussa sekä huhtikuun lopussa muutamien ihmisten piti tulla käymään täällä, mutta suunnitelmat ei aina mene ihan niin kuin pitäisi. Suunnitelmien mentyä pieleen päätettiinkin tehdä nyt viikonloppuna päiväretki Italiaan. Se oli ihana päivä. Huomenna alkaa jo toukokuu (iiik pääsykoekuukausi) ja mua alkaa pikku hiljaa pelottaa, miten nopeasti aika kulkee.
Viime vuonna mietin, että vuosi ulkomailla tulee varmasti tuntumaan pitkältä. Oikeastaan vuosi sitten pelkkä ulkomaille lähtö tuntui absurdilta ajatukselta, koska siihenkin tuntui olevan niin pitkä aika (huimat 3 kuukautta) ja ei ollut yhtään minun tapaista vaan päättää lähteä pois. Monet asiat oli silloin niin eri tavalla. Päivälleen vuosi sitten istuin meidän olohuoneessa ja katselin, kun kaksi ihmistä näytti yrittävän tyhjentää meidän talon kaikki kakkuvarastot. Kolmas ihminen istui mua vastapäätä ja kyseli Sveitsin verotuksesta, josta en muuten vieläkään tiedä mitään. Muistan, että katsoin sähköposteja ja yllätyin tosi iloisesti siitä, että tuleva au pair -perhe toivotti hyvää syntymäpäivää. En osannut silloin yhtään ajatella millaisessa tilanteessa olisin vuoden päästä. Koko asia tuntui tosi hienolta ja upealta tilaisuudelta, mutta samalla myös aika pelottavalta ja epätodelliselta.
Noh, sama päivä vuotta myöhemmin ja täällä mun luona ei ole yhtään samaa ihmistä kuin viimeksi (paitsi ihanien puheluiden välityksellä). Kaikki on muuttunut niin paljon vuodessa. Eri ihmiset, eri maa, eri työ...Ne mukavat kaksi aikuista ja pieni suloinen lapsi, joiden kanssa silloin juteltiin työsopimuksesta on nykyään mulle melkein kuin perhe. Niin ja paikka, josta vuosi sitten näin vain kuvia, on nykyään koti. Yritän kai tässä selittää, että en voi sanoa, että tämä vuosi vastaisi täysin mun odotuksia tai olisi täysin erilainen kuin odotin, koska en yhtään tiennyt mitä tulee tapahtumaan, kun lähden tänne. Voin kuitenkin sanoa, että en jättäisi tätä mistään hinnasta väliin.
Pahoittelen sitä, että ensin hiljenen yli puoleksi vuodeksi ja sitten lopulta saan kokoon pelkän tylsän tekstipostauksen. Nyt en kuitenkaan edes yritä laitella kuvia, koska muuten tämä jää huomiselle, mikä taas tarkottaisi sitä, että postaisin tämän aikaisintaan kesäkuussa. Tiedän, että olen saamaton.
Kuitenkin öitä tai huomenta tai kivaa päivää ihmiset! Mä menen nukkumaan ja mietin sitä, kun mulla oli kiva päivä, koska sain kukkia, pieniä lahjoja, kivoja viestejä ja puheluita ja hyvää ruokaa ja kakkua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti